”Naapurit eri puolilla Eurooppaa vahtivat valppaasti toisiaan”: Suomen toimijuus, ulkopoliittiset koulukunnat ja Etykin Wienin sotilaalliset neuvottelut vuosina 1989–1992

Tämä maisterintutkielma tarkastelee Suomen toimijuutta Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssissa (Etyk) vuosina 1989–1992. Tarkemmin toimijuutta tutkitaan Etykin sotilaallisten neuvotteluiden eli luottamusta ja turvallisuutta lisääviä (LTL) -toimia ja tavanomaisia asevoimia Euroopassa (TAE) koskevien neuvotteluiden kautta. Tutkielman primääriaineistona toimivat Suomen hallituksen kertomukset vuosilta 1989–1992 sekä ulkoasianministeriön LTL- ja TAE-neuvotteluita koskeva aineistokokonaisuus. Menetelmänä on Margrit Schreierin laadullinen sisällönanalyysi (QCA). Tutkielman teoreettisen viitekehyksen ytimessä on toimijuus, joka määritellään tietyn ryhmän tai yksittäisten ulkopoliittisten toimijoiden toimintana heidän valintojensa, mieltymyksiensä ja ideoidensa kautta. Nämä huomiot toimijuudesta yhdistetään Matti Pesun tutkimuksesta johdettuun ajatukseen ulkopoliittista koulukunnista valtion ulkopoliittisessa diskurssissa. Suomen Etyk-toimijuuden ilmentymiksi tapahtumahistoriasta vuosilta 1989–1992 tunnistettiin aktiivisuus ja yhteistyö. Tapahtumahistoriaa tarkastellessa LTL- ja TAE-neuvottelut nousivat esille korostuneesti, mikä vaikutti tutkielman aiheen tarkempaan rajaukseen. Toimijoista keskiössä oli Suomen neuvotteluvaltuuskunta, joka koostui diplomaateista ja sotilaista. LTL- ja TAE-neuvottelut todettiin merkittäviksi, ja merkittävyyden ytimessä oli Suomen omien turvallisuushuolien puolustaminen. Turvallisuushuolet liittyivät puolustusjärjestelmien eroihin sekä neuvotteluiden merelliseen ja alueelliseen ulottuvuuteen. Suomen toimijoita huolestutti erityisesti Neuvostoliiton aseistuksen siirtyminen Suomen rajojen tuntumaan. Yhteistyön osalta korostuneeseen rooliin nousi NN-ryhmä ja sieltä erityisesti Ruotsi. NN-ryhmän yhteistyössä ilmeni ongelmia muun muassa koordinoinnissa sekä maiden puolustaessa omia etujaan yhteisen edun sijasta. Ryhmä näyttäytyi rutinoituneena työskentelytapana ja jäänteenä historiallisesta jatkumosta, joka tulikin päätökseensä 1990-luvun alussa. Myös Ruotsin kanssa kohdattiin ongelmia NN-ryhmässä, mutta kyseessä oli tulkintani mukaan erillinen ongelmakokonaisuus ja yhteistyö nähtiin Suomen toimijoiden kesken tavoittelemisen arvoisena. Kaksinapaisen maailmanjärjestelmän murtumisella ja sen johdosta syttyneillä kriiseillä oli konkreettisia vaikutuksia sekä neuvotteluihin että niiden ilmapiiriin. Primääriaineistossa esiintyi Pesun määrittelemistä ulkopoliittisista koulukunnista ainoastaan pienvaltiorealisteja ja integrationisteja. Vahvinten pienvaltiorealistista koulukuntaa määritteli käsitys naapuruudesta eli Neuvostoliitosta ja sittemmin Venäjästä, mitä leimasi geopoliittinen realismi. Käsitys naapuruudesta oli myös pienvaltiorealisteja ja integrationisteja eniten erottava tekijä. Integrationisteja vahvinten määritteli heidän Etyk-korostuksensa. Neuvotteluissa oli kyse sekä valtion suvereniteetin kannalta elintärkeistä ominaisuuksista, eli puolustuskyvystä ja siihen liittyvän tiedon jakamisesta, että valtion intressien ytimessä olevasta tulevaisuutta määrittelevästä turvallisuuspolitiikasta. Nämä huomiot selittivät tulkintani mukaan sitä, että neuvotteluihin suhtauduttiin realistisesti kansainvälispoliittisia realiteetteja kunnioittaen